22 helmikuuta 2015

Valkosuklaa-pistaasi-mansikkakakku



Toinen tastingkakku oli gluteenittomalla vetopohjalla. Mehevä ja helposti käsiteltävä pohja on loistava leivoksiin eikä erillistä kostutusta tarvita. Valkosuklaasta huolimatta kakku ei ollut äkkimakea, sillä mansikkatäytteessä oleva jogurtti tuo raikkautta. Tämän kakun makuparit sopii ihan älyttömän hyvin yksiin, suosittelen testaamaan!!

Kaakaovetopohja
2 munaa
90 g tomusokeria
50 g mantelijauhetta
2 valkuaista
2 rkl sokeria
1/2 dl gluteenittomia jauhoja
1/2 dl kaakaojauhoa
30 g voita sulatettuna

Valkosuklaa-pistaasimousse
130 g valkosuklaata
1 muna
1 liivate
2 dl vispikermaa
1 dl pistaasijauhetta

Mansikka-jogurttitäyte
200 g mansikkaa
150 g turkkilaista jogurttia
3 liivatetta
1,5 dl vispikermaa
1,5 rkl tomusokeria

Vaahdota munat, mantelijauhe ja tomu. Vaahdota myös valkuaiset sokerin kera kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaisvaahto manteli-sokerivaahtoon varovasti liikaa sekoittamatta. Lisää yhteen sekoitetut kuivat aineet siivilöiden voisulan kanssa vuorotellen joukkoon. Levitä leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa n. 7 min. Kumoa tomusokeroidulle alustalle ja anna jäähtyä keittiöpyyhkeen alla. Soseuta mansikat. Laita liivatteet likoamaan ja vaahdota kerma. Liuota pehmenneet liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja sekoita mansikkasoseeseen. Sekoita sose jogurtin joukkoon ja makeuta tomulla. Kääntele vispikerma sekaan. Leikkaa pohjasta haluamasi muotoinen pohjapala. Kakku on hyvä koota irtopohjavuokaan joten valitse muoto sen mukaan. (Itse käytin tällä kertaa tyhjiä maitotölkkejä; leikkasin kaksi vastakkaista sivua pois jolloin sain suorakaiteen muotoisen muotin) Aseta pohjapala vuokaan jaa kaada mansikkatäyte päälle. Nosta kylmään ja valmista valkosuklaatäyte sillä välin: Laita liivate likoamaan, sulata valkosuklaa ja vaahdota vispikerma kevyesti. Käsivispaa kananmuna vesihauteessa kypsäksi. (Vaahdon kuuluu olla lämmintä, vaaleaa ja kuohkeaa.) Liuota liivatelehti joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sula suklaa joukkoon. Kääntele kerma sekaan ja lopuksi pistaasijauhe. Kaada mansikkamoussen päälle, anna hyytyä väh. 4 h. Koristele kiilteellä, pakastekuivatuilla mansikoilla, pistaaseilla tai valkosuklaalla.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Kuinka monelle suurinpiirtein tästä ohjeesta riittää?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi että vastaus on kestänyt!!! Ohjeesta tulee noin 8 leivosta. Mikäli testaat niin olisi kiva kuulla mitä tykkäsit :)

      Poista
  2. Tämä oli todella herkullinen kakku viime viikonlopun rippijuhlissa! Ihana yhdistelmä valkosuklaa ja pistaasi! Liivatteita laitan ensi kerralla molempiin mousseihin lisää. Tein ohjeen kaksinkertaisena neliövuokaan. Kakku ei pysynyt kasassa noutopöydässä kovin kauaa! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi kuulla että kakku lässähti; enkä osaa sanoa syytä, sillä kuvassa oleva leivos on ohjeiden mukaisesti tehty! :/ Toivottavasti kuitenkin maku pelasti tilannetta hiukan.. Käytitkö muuten vispi-vai kuohukermaa? Entä mitä liivatteita? Niissä on nimittäin hiukan koko eroja.. ja oliko jogurtti jota käytit mansikkamoussessa, sitä sellaista oikein paksua? Tiedän sitten vähän miettiä mahdollista lässähdyksen syytä ja muokata ohjetta tarvittaessa! :)

      Poista
  3. Myydäänkö pistaasijauhetta kaupoissa vai teetkö sen itse esim. blenderillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut että vastaus on kestänyt, olen pitänyt hiukan kesälomaa blogista :D Varmasti on saatavilla valmista jauhetta mutta itse teen aina niin, että paahdan pistaaseja ja hienonnan joko veitsellä tahi monitoimikoneessa, riippuen kuinka hienoista lopputulosta haen. Tässä kakussa hienonsin veitsellä jolloin sain aikaan jauhe/rouhetta ja joukkoon jäi kivasti isompiakin pistaasi sattumia! :)

      Poista