28 maaliskuuta 2015

Pääsiäistorttu (appelsiini-kinuski-vanilja ihanuus)



Pääsiäinen lähestyy ja on aika leipoa kaikkia ihania pääsiäisteemaisia leivonnaisia.. Itselleni pääsiäinen on aina ensimerkki keväästä ja siihen kuuluu meillä vahvasti kaikki hedelmäiset, rahkaisat ja suklaiset herkut.. Tämän tortun kehittelin vuosia sitten; kun piti kiireisellä aikataululla saada keväinen kakku perhepäivällisen jälkkäriksi. Sen jälkeen olen tätä leiponut jokaisena pääsiäisenä. Silloin aikoinaan tämän tortun ensimmäiseen versioon käytin valmista torttupohjaa ja maitoon valmistettavaa vanhanajan vaniljakastikketta. Sittemmin kun leipomisharrastus on vienyt mennessään; pyrin aina tekemään mahdollisimman paljon itse. Jos olet kiireinen ja haluat oikeasti naurettavan helposti ja nopeasti valmistuvat kakun; niin voit hyödyntää "valmiita" aineita. :)


Tässä kakussa yhdistyy raikas appelsiini vaniljaiseen täytteeseen, jonka viimeistelee ihana appelsiinikinuski. Kakku on testatusti ollut varsinkin lasten makuun! :)
 
Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl jauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl aitoa vaniljasokeria

Vaniljakiisseli
2 dl kermaa
Vaniljaa myllystä (1 tl) Tai 1 tangon siemenet
2,5 rkl sokeria
2 keltuaista
1 tl maissitärkkelystä
ripaus suolaa

Appelsiinikinuski
3/4 dl kuohukermaa
3/4 dl fariinisokeria
1/2 appelsiinin raastettu kuori
1 tl Dr. Oetkerin appelsiiniaromia

Päälle
2 dl vispikermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Lisäksi
3 appelsiinia
suklaamunia
suklaahippuja

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää yhteen sekoitetut kuivat aineet siivilöiden joukkoon varovasti sekoittaen. Kaada voideltuun torttuvuokaan, paista 175 asteessa n. 15 min ja kuomoa hieman jäähtyneenä. Sekoita kaikki vaniljakiisselin ainekset kattilassa ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos alkaa sakeneen ja pulpahtaa. Ota pois liedeltä ja jäähdytä kylmäksi. Sekoita myös kinuskin ainekset kattilassa aromia lukuunottamatta, kuumenna ja keitä n. 5 min. Lisää sitten appelsiiniaromi ja anna jäähtyä.

Vaahdota vispikerma kreemijauheen kanssa kovaksi vaahdoksi.  Leikkaa appelsiineistä hedelmälihat kalvottomina siivuina (leikkaa kulhon päällä jotta valuva mehu jää talteen) Pilko siivut pieniksi paloiksi. Kostuta tortun pinta appelsiinimehulla ja ripottele appelsiinin hedelmäliha tasaisesti. Levitä jäähtynyt vaniljakiisseli ja valuta päälle lusikalla puolet kinuskista. Lusikoi päällimäiseksi kermaseos ja viimeistele kinuskiraidoilla ja suklaamunilla.



24 maaliskuuta 2015

Kalkkunataskut

Näissä ihanissa suolapaloissa yhdistyy makeus, suolaisuus ja tulisuus. Tykkään aivan älyttömästi leivonnaisista joissa löytyy juuri tuollaista "kontrastia". Nämä kalkunataskut soveltuvat hyvin pääsiäisen aikaan; ja ovat todella helppotekoisia. Voit valmistaa taskut myös valmiista lehtitaikinasta; kannattaa kuitenkin muistaa että itse tehty on aina itse tehtyä ja näissä ei voin osuuskaan ole ihan päätä huimaava :)


Jogurttivoitaikina
150 g voita
200 g turkkilaista jogurttia
4 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Täytteeksi
n.100 g savukalkkunasuikaleita
2 persikanpuolikasta
100-150 g aurajuustoa
1/2 punasipuli
Mausteita (määrät oman maun mukaan):
-chilijauhetta (tai tuoretta)
-currya
-provencen yrttisekoitusta
-persiljaa
-suolaa
-pippuria

Voiteluun munaa ja päälle seesaminsiemeniä

Sekoita pehmeä voi ja jogurtti yhteen. Nypi kuivat aineet joukkoon, vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja nosta jääkaappiin vetäytymään. Hienonna savukinkkua hieman. Leikkaa persikka pieneksi kuutioksi ja silppua sipuli. Sekoita kaikki keskenään haarukalla, lisää myös aurajuusto hienona muruna. Lisää mausteita, ja muista maistaa että maut on balanssissa; täyte saa olla hieman tulista!! Kauli taikina levyksi ja jaa 12 samankokoiseen neliöön. Jaa neliöt kuudeksi pariksi ( 6 kansipalaa, ja kuusi pohjapalaa) Tee ns. "kansipaloihin" viillot. Levitä täytettä pohjapalan keskelle runsaasti. voitele reunat, nosta kansipala päälle ja paina haarukan avulla  reunat kiinni. Tee kaikki 6 s

amalla tapaa. Nosta taskut pellille, voitele munalla ja ripottele pintaa seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa n. 15 min. Tarjoa salaatin ja yrttitsatsikin kanssa.



17 maaliskuuta 2015

Minttusuklaa mousseleivokset


Tänään tuli kuluneeksi tasan kuukausi siitä kun aloitin oppisopimuksen Royal bakeryssa. Sen kunniaksi oli ehdottomasti leivottava jotain! :) Hirmu nopeasti on eka kk kulunut, ja olen tykännyt tosi paljon!!!! Olen tässä lähiaikoina hurahtanut kanamunapohjaisiin mousseihin; sillä niissä on suussasulavan pehmeä ja samettinen rakenne; jos vertaa vaikkapa tuorejuustoa sisältäviin täytteisiin.(Tämä
on tietenkin makuasia) Työkaveri ehdotti että leipoisin jotain minttuista, ja tämmöinen sitä sitten tuli tehtyä:


Pohja
175 g täytekeksejä
30 g rouhittua minttusuklaata (fazer twist of mint)
50 g voisulaa

Minttumousse
1 dl kermaa
5 oksaa tuoretta minttua
2 liivatelehteä
90 g tummaa suklaata
65 g fazer pure dark/ twist of mint-suklaata
2 keltuaista
2 valkuaista
3 rkl sokeria
2 dl kermaa
piparminttuaromia

Päälle
tuoreita mansikoita
mintun lehtiä
hyytelösokeria

Hienonna keksit. Lisää voisula ja suklaarouhe; sekoita tasaiseksi ja painele tiiviisti kakkuvuuan pohjalle. Kiehauta kerma ja minttu, nosta sivuun maustumaan (1/2 h).

Rouhi suklaat, ja vispaa kerma valmiiksi. Sekoita vesihauteessa valkuaiset ja sokeri, kuumenna kunnes nipistää sormenpäätä, nosta pois levyltä ja vaahdota kuohkeaksi.

Laita liivatteet likoomaan. Siivilöi mintunlehdet pois kermasta, kuumenna uudelleen ja kaada kuumana suklaarouheen päälle. Lisää myös lionneet liivatteet ja minttuaromi. Sekoita kunnes tasaista massaa ja vispaa keltuaiset joukkoon. Kääntele valkuaisvaahto ja kermavaahto varovasti käännellen suklaaseokseen, kaada pohjan päälle ja nosta jääkaappiin vähintään 5 tunniksi. Leikkaa hyytynyt kakku leivospaloiksi ja koristele.


12 maaliskuuta 2015

Valkosuklainen misukakku


Kaapissa on pitkään kummitellut joululahjaksi saamani Amaretto-valkosuklaa makukahvi, ja siitä sain ajatuksen tehdä valkosuklaisen kakkuversion tiramisusta. Monesti harmittelen etten omista baarikaappia; kun tekisi mieli leipoa jotain mihin alkoholi kuuluu olennaisesti. Toisaalta tuntuu hassulta ostaa iso pullo kallista tavaraa, jota saattaa loppuviimein tarvita vain lorauksen verran. Onneksi on kuitenkin keksitty vaihtoehtoja, jotka kaiken lisäksi sopivat lapsillekkin ilman erillisiä kiehautusoperaatioita. Ja kun päähänpisto tiramisukakusta iski kesken keskiviikkoillan; eikä mitään holillista kaapissa, havaitsin makusiirappien kätevyyden jälleen kerran... Tujaus Modon ihanaa irish cream siirappia, niin johan sai kostutusliemeen hieman sitä "aikuista" makua! :)


Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl jauhoja
0,5 dl maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1,5 dl vahvaa kahvia (amaretto-valkosuklaa)
0,5 dl Modo irish cream siirappia

Mousse
0,5 dl maitoa
0,5 dl vahvaa kahvia (amaretto-valkosuklaa)
3 liivatetta
100 g valkosuklaata
250 g mascarponea
2 valkuaista
1/2 dl sokeria
2 dl vispikermaa

Lisäksi
oikeaa, hyvää kaakaojauhetta  :)

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää siivilöiden joukkoon yhteen sekoitetut kuivat aineet varovasti nostellen. Kaada leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteessa 10-15 min. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Ota pyöreän irtopohjavuuan pohjalla ympyrä (halkaisija 24cm), ja toinen hieman pienempi ympyrä. Aseta isompi pohja irtopohjavuuan reunarenkaan sisään. Sekoita kostutusliemen ainekset ja kostuta kakkupohja runsaalla kädellä. Laita liivatteet likoamaan. Sulata valkosuklaa ja vatkaa kerma. Sekoita vesihauteen päällä olevassa metallikulhossa valkuaiset ja sokeri, kuumenna sekoittaen kunnes seos hieman nipistää sormenpäätä kokeiltaessa. Ota pois vesihauteesta ja vispaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Kiehauta maito ja kahvi, liuota liivatteet siihen ja yhdistä suklaasulaan. Sekoita seos sitten mascarponen kanssa keskenään. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto ja kermavaahto varoen joukkoon. Kaada kakkupohjan päälle n. puolet moussesta. Sihtaa kerros kaakaojauhetta. Aseta pienempi pohjapala päälle keskelle ja kostuta se hyvin. Kaada loppu mousse vuokaan, tasoita pinta ja nosta jääkaappiin vetäytymään
seuraavaan päivään (tai väh. 5 h). Irrota vuokareunus ja sihtaa kakun pintaa reilusti kaakaojauhetta. Koristele ja nauti!


08 maaliskuuta 2015

Valkosuklaa-kookostorttu tuoreilla marjoilla



Hyvää naistenpäivää! Pitihän sitä näin sunnuntaikahveen kaveriksi jotain leipoa, ja vieläpä kun on naistenpäivä niin kakku on kyllä paikallaan! :) Mantelimuropohja, samettisen pehmeä kookos-valkosuklaatäyte ja raikkaat marjat muodostaa ihanan kokonaisuuden. Itse en täytteeseen lisännyt sokeria sillä valkosuklaa mielestäni riittää tässä makeuttajaksi. Maista siis tekovaiheessa, haluatko lisätä makeutta!
Jos et tykkää kookoksen mausta, vaihda kookoskerma tavalliseen kermaan.

Pohja
125 g mantelimassaa
125 g voita
1 muna
3,5 dl jauhoja

Täyte
165 ml kookoskermaa
kourallinen tuoretta sitruunamelissaa
100 g valkosuklaata
3 liivatetta
250 g mascarponea
2 dl vispikermaa

Päälle
N. 400-500 g tuoreita marjoja
hyytelösokeria
tuoretta sitruunamelissaa

Vaahdota mantelimassaa kunnes se notkistuu, vispaa voi muutamassa erässä joukkoon ja lopuksi muna. Nypi jauhot nopeasti joukkoon ja nosta kylmään. Laita kattilaan kookoskerma ja hienonnettu sitruunamelissa. Kiehauta, nosta pois levyltä ja anna jäähtyä. Painele taikina piirakkavuuan pohjalle, pistele haarukalla reikiä ja aseta taikinan päälle leivinpaperi ja esim.kuivia herneitä painoksi. Paista 200 asteessa n.10-15 min. Jäähdytä ja irrota vuuasta. Laita liivatteet likoamaan. Siivilöi kookoskermasta sitruunamelissa pois ja kuumenna uudelleen. Kaada kuuma kookoskermaa rouhitun valkosuklaan päälle ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Liuota pehmenneet liivatteet joukkoon. (Varmista että kookos-suklaaseos on vielä lämmintä; jotta liivatteet liukenee) Vaahdota mascarponea ja lisää haaleaksi jäähtynyt suklaaseos. Vaahdota vispikerma ja kääntele joukkoon. Kaada pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään. (Väh.5 h, mielellään yön yli.) Asettele pinnalle tuoreita marjoja,sitruunamelissan lehtiä ja valmista päälle hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeiden mukaan.


05 maaliskuuta 2015

Juustoinen savulohi-purjopiirakka


Taas on viikko melkein lopuillaan ja edellisestä päivityksestä on kulunut tovi..Eilen oli kuitenkin aika leipoa suolaista hyvää! Ajatus tähän lähti siitä, kun ostin kaupasta leipäjuustoa ja savulohta salaattia varten, joita jäi yli..Niinpä loput ainekset päätyivät piirakaksi. Purjo ja lohi on klassinen makupari, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Vielä kun olisi jostain löytänyt kanttarelleja tähän hätään niin Avot! :) mutta täytyy kyllä sanoa että tulipahan meinaan sitten kerrassaan herkullista ihan näinkin:

Pohja
100 g voita
100 g emmentaljuustoraastetta
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl vettä

Täyte
150 g lämminsavulohta
n.15- 20 cm pätkä purjoa
150 g leipäjuustoa

2 dl ranskankermaa
1 muna
valkopippuria
timjamia
tilliä
suolaa
sitruunanmakuista oliiviöljyä


Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi pehmeän voin joukkoon juustoraaste ja lisää jauhot muutamassa erässä yhdessä veden kanssa. Nosta kylmään. Painele piirakkavuuan pohjalle ja kylmetä jälleen hetki jääkaapissa. Viipaloi purjo, kuutioi leipäjuusto ja sekoita fraichen joukkoon mausteet (oman maun mukaan, ja öljyä sellanen kevyt loraus) ja muna. Muista maistaa että mausteita on sopivassa suhteessa! Levitä purjo pohjan päälle, savulohta paloina ja sitten leipäjuustokuutiot. Kaada liemi ja hölskytä vuokaa pari kertaa. Paista 175 asteessa n. 30-35 min kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin pintavärin.