26 huhtikuuta 2015

Prinsessakakkuja pienten tyttöjen juhlapäiviin

Syntymäpäivät on lapsille hyvin tärkeä tapahtuma ja mielestäni niiden juhlimiseen onkin syytä panostaa; jotta jokainen lapsi saisi ihanat ja ikimuistoiset juhlat tänä tärkeänä päivänä. Tällä kuluneella viikolla olen todella päässyt sisälle prinsessamaailmaan, sillä täältä tampereen leivontahovista on tällä viikolla lähtenyt kahdelle tytölle prinsessateemaiset kakut! :) Ensimmäisessä oli toiveena piirroselokuva Frozenista tuttu Elsa-kakku ja toisessa oli toiveena barbiekakku. Kummassakaan ei sen suurempia vaatimuksia ollut joten sain vapaasti toteuttaa omien näkemysten mukaiset kakut. Henk.koht tykkään enemmän kreemikuorrutteisista kakuista ja sokerimassaa tykkään käyttää vain koristeisiin, joten kreemi esittää näissä kakuissa pääosaa. Jonain päivänä tavoitteenani on olla mestari kreemin levityksessä; -> sileääkin sileämpi pinta!!! :D



Frozen Elsa kakussa on marenki-voikreemi kuorrutus, ja sokerimassasta tekemäni Elsa koriste. Lisäksi pääsin "tuhoamaan" valtavaksi kasvanutta nompparelli/koristerae kokoelmaani, tekemällä pientä yksityiskohtaa kakun sivuun :D Elsa koriste on piirroksen pohjalta tehty ja elintarvikeväreillä maalattu. Lopuksi asettelin kuvan valkoisesta massasta tehdylle "jäälaatalle".



Barbiekakussa seistä nököttää täysikokoinen barbienukke, sillä minulla ei ollut sellaista kakkubarbi tikkua, enkä viitsinyt sellaista ostaa. Synttärisankari toimitti minulle siis nukkensa, jonka jalat saivat kelmutuksen ja sitten se päätyin kakun keskelle. Barbin "puku" on ihan itse suunniteltu :D Korsetti on sokerimassaa ja helma voikreemia. Koristerakeilla sitten viimeistely.. Melkoisen sydäntälämmittävä oli synttärisankarin iloinen ilme kakun nähdessään! :)




18 huhtikuuta 2015

Gluteeniton vadelmasuklaakakku


Tässä helppo resepti suklaan ystäville! Vadelma ja suklaa on klassinen yhdistelmä ja tuntuu että se ei petä koskaan.. Kevyesti lämmitettynä, jäätelön tai kermavaahdon kanssa tarjottuna, tämä kakku vie kyllä kielen mennessään! Joskus on kivaa vaihtelua leipoa tämmöisiä "simppeleitä" herkkuja, ilman turhaa koristeluhifistelyä.. :) Hyvää ja helppoa kaikessa yksinkertaisuudessaan:


200 g tummaa suklaata
200 g voita
1,5 rkl Dr. Oetkerin vadelma-aromia
3 munaa
1 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl aitoa vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
0,5 dl kaakaojauhoa
150 g vadelmia

Sulata suklaa voin kanssa kattilassa ja lisää aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivia aineita siivilöiden joukkoon, vuorotellen suklaaseoksen kanssa; varovasti lastalla käännellen. Lisää lopuksi vadelmat, mutta vältä turhaa sekoittelua. Kaada irtopohja vuokaan (n.22cm) ja paista 175 asteessa n.30-40 min. -> ei haittaa yhtään vaikka kakku jää keskeltä hieman tahmeaksi, joten paista mielummin liian vähän kuin liian kauan..Herkuttele haaleana haluamasi lisukkeen kera!


13 huhtikuuta 2015

Gourmet pizzat/Valkoiset lankkupitsat


Aurinkoista maanantaita! Viime päivityksestä on taas aikaa; sillä tässä on kiireinen muuttoviikko takana..Nyt on aika aktivoitua blogin suhteen todenteolla! Asunnossa johon muutimme on täysin uudistettu keittiö, enkä malta odottaa että saan tavarat paikoilleen ja pääsen leipomaan kaikkia ihania keväisiä herkkuja!! Muutopäivänä pyritään monesti syömään jotain mahdollisimman helppoa ja vkonloppuna meillä olikin ruokalistalla pizzaa.. Siksipä sain ajatuksen jakaan teille nyt tämän "white" pizzan (eli tomaattimurskan tilalla on käytetty ranskankermaa) ohjeen; joita tein muutama viikko sitten:

Pohja
1,5 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1,5 dl durum jauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
2-3 rkl sitruunaoliiviöljyä
suolaa

Täytteeksi
1 prk creme fraichea
1/2 prk pestoa
1 pkt Pirkka Salame milano-siivuja
1 prk sitruunatäytettyjä oliiveja
kirsikkatomaatteja
mozzarellaa
rucolaa
punasipulia
sitruunaoliiviöljyä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita suola ja jauhot keskenään; ja lisää niitä yhdessä öljyn kanssa. Alusta tasaiseksi taikinaksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa neljään osaan ja kauli pitkulaisiksi lankkupitsoiksi. Levitä pohjille ranskankermaa ja lusikoi pestoa sinne tänne. Asettele salamisiivuja, puolitettuja tomaatteja, oliiveja ja suikaloitua punasipulia. Murustele pitsojen päälle vielä mozzarellaa, ripottele muutamia rucolalehtiä ja pirskottele lopuksi kevyesti sitruunaöljyä  pintaan. Paista 2 kerrallaan 225 asteisessa uunissa kypsiksi, eli noin 12-15 min. Levitä tuoretta rucolaa pintaan ja nauti! :)


04 huhtikuuta 2015

Pääsiäismunat


Näissä herkkupalleroissa yhdistyy cookiepopsit ja rocky road. Rapea tummalla suklaalla kuorrutettu puolisko yhdistettynä karkkisuklaan puolikkaasseen, häätää taatusti makeannälän! Nämä valmistuvat helposti cakepops vuualla ja niihin voit laittaa aineksia oman maun mukaan. Makoisaa pääsiäistä!! :)



n.12 kpl
175 g täytekeksejä (domino)
50 g appelsiini tuorejuustoa

130 g valkosuklaata
amerikan pastelleja,
suklaamunia,
pääsiäisrakeita,
vaahtokarkkeja
nonpparelleja jne..

wiener nougat crushia
100 g hyvää tummaa suklaata

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita tuorejuusto joukkoon. Painele keksimassa kakkutikkarivuuan koloihin tiiviisti ja nosta kylmään. (Valitse keksimassalle vuuan "rei`itetty" puoli, massa ei tule läpi) Rouhi valitsemasi karkit pieneksi ja sulata suklaa. Laita cakepopsvuuan toisen puolen koloihin karkkiseosta ja kaada sula suklaa päälle. Ripottele pintaan wiener nougat crushia. Nosta kylmään jähmettymään. Irrota keksipalat ja suklaapuoliskot muoteista. Sulata tumma suklaa, dippaa keksipuoliskot siihen, ja kiinnitä suklaapaloihin. Anna jälleen jähmettyä kylmässä. Laita pieniin muffinivuokiin ja herkuttele.